Kameleontti vaihtoi vähemmän imartelevaan sävyyn

Olen ilmeisesti kokenut jonkinlaisen muodonmuutoksen, joka on itseltäni jäänyt huomaamatta. Kuinka ihmiset muuten olisivat yllättäen vaihtaneet minusta käyttämiään adjektiiveja viimeisen parin vuoden aikana? ”Älykäs” ja ”ahkera” ovat tippuneet listalta. ”Hullu” on yksi imartelevimmista uusista tulokkaista.

Kuinka kapea on menestyksen määritelmä? Ovatko maine, kunnia, raha ja kuuluisuus todellakin sen ainoat tekijät? Koko lapsuuteni ja varhaisen nuoruuteni ajan sain valtavasti ylistystä koulumenestyksestäni. Minua kehuttiin fiksuksi ja ahkeraksi. Opiskellessani oikeustieteellisessä sain usein kuulla olevani ihailtavan älykäs. Sain hyviä arvosanoja, pärjäsin moitteettomasti. Se ei vain ollut intohimoni, joten lopetin. Nyt olen kuulemma rento ja hauska, pienen naurahduksen säestyksellä lausuttuna. Mihin ihmiset luulevat älyni kadonneen? Älykkyysosamääräni ei tietääkseni riipu siitä, mihin sitä hyödynnän. Ovatko akateeminen koulutus tai rahakas työ ainoat edellytykset sille, että jotakuta voi kutsua älykkääksi? Naurettavaa, sanon minä! En tietääkseni ole taantunut henkisesti tai älyllisesti. Olen nyt valtavan paljon viisaampi, kuin opiskellessani. Tiedän enemmän itsestäni, maailmasta ja onnesta. Olen vapautuneempi, avarakatseisempi ja suvaitsevaisempi. Mitä ahkeruuteen tai sen oletettuun puutteeseen tulee, teen unelmieni eteen aivan yhtä paljon töitä kuin ennenkin. Tavoitteeni vain ovat erilaiset. Teen töitä vähintään kahdeksan tuntia päivässä ja viisi päivää viikossa kerätäkseni rahaa seuraavaa reissuani ja tatuointikonettani varten. Yliopistossa pärjäsin aika paljon pienemmälläkin panoksella.

Säälin heitä, jotka eivät akateemiselta tai taloudelliselta kunnianhimoltaan näe kaikkia vaihtoehtojaan tai elämän täyttä skaalaa, vaan paahtavat putkinäön pakottamina kohti yhtä pistettä näkemättä koskaan valtatien varresta kääntyviä kuoppaisia metsäteitä. Niille kääntyessään voi kokea asioita, joita muiden joukossa letkassa etenemällä ei koskaan tule kohtaamaan. Missä on uteliaisuus, seikkailunhalu ja rohkeus? Aina voi kääntyä takaisin ja jatkaa matkaansa. Onko elämässä tarkoitus päästä mahdollisimman pitkälle, vai nauttia matkasta? Minua surettaa, että ihmiset eivät tunnista älykkyyttä muusta, kuin ylioppilastodistuksesta tai ammattinimikkeestä. Minua surettaa, etteivät ihmiset näe älykkyyden eri ulottuvuuksia. Hyvä muisti ja kurinalaisuus auttavat pitkälle opinnoissa, mutta niiden hyveiden omaaminen ei takaa sosiaalista älyä, empatiaa tai hyvää ihmistuntemusta. Eikä korkeakoulutus todellakaan takaa onnea! Maamme on pullollaan korkeakoulutettuja, onnettomia ihmisiä. Kuinka älykkääksi vesileimalla varustettu todistus ihmisen tekee? Lyhyessä ajassa muutuin muiden silmissä uraohjuksesta tuuliviiriksi. Silti olen vielä sama minä (kieltäydyn käyttämästä ilmaisua ”sama, vanha”). Ja jos rehellisiä ollaan, olen mieluummin vapaa tuuliviiri kuin suorituspaineiden alla halkeileva, muiden odotuksien ohjaama, suurella todennäköisyydellä itseni räjäyttävä uraohjus. Minua puistattaa ajatus siitä, että menestykseni ihmisenä määritellään muiden toimesta minulle yhdentekevien arvojen pohjalta. Tapa on jäykkä kuin bysanttilainen byrokratia!

Järkevyys ja älykkyys ovat kaksi eri asiaa. Myönnän, etten aina toimi järkevästi. No, rehellisyyden nimissä suostun jopa sanomaan toimivani harvoin järkevästi. Kävin aiheesta äskettäin ruokapöydässä pitkän keskustelun, ja totesin illallisseurani kanssa nopeasti eläväni lähes kokonaan tunteiden ja hetken mielijohteiden varassa. Mielestäni se ei tee minusta tyhmää. Ehkä hiukan uhkarohkean ja ennalta arvaamattoman, muttei vähemmän älykästä. En ole rikastunut rahassa tai opintopisteissä mitattuna, mutta olen kerännyt valtavan määrän henkistä pääomaa. Minulla on hyvä itsetunto ja itsetuntemus. Tiedän kuka olen, enkä häpeile sitä. Tiedän mihin pystyn ja tunnen oman arvoni. Olen itsevarma persoonani suhteen, vaikka kamppailenkin joskus ulkonäköpaineiden kanssa. Minulla on hyviä ystäviä ja elämäni on vaihtelevaa. Odotan mielenkiinnolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sillä en ole laatinut sille käsikirjoitusta. Jos elämä on matka, niin se on reissu jolle lähden ilman karttaa. Viittoja voin toisinaan lukea, ja pysähdyn mielelläni kysymään neuvoa. Rakastan oikoteitä, mutten karta kiertoreittejä, mikäli ne tarjoavat hienompia maisemia. Kun tie on suora ja hyvä painan kaasun pohjaan kokeillakseni mitä koneesta irtoaa. Esteet ovat tielläni jotta voisin tunnistaa, kirota ja tuhota ne totaalisesti. Toisinaan ajan pieleen ja joudun tekemään pieniä korjausliikkeitä. Joskus eksyn totaalisesti. Ellei joskus mokaa, pelkää ja jännitä, ei koskaan koe tunteiden täyttä kirjoa. Epäröiminen ei ole produktiivista, sillä se ei vie eteenpäin. Jos elämä on matka, niin tulen pärjäämään vallan mainiosti. En vain pidä suunnitelmista, ennakkovarauksista ja määränpäiden lukkoon lyömisestä. En kaipaa luksusta ja pärjään vähillä matkatavaroilla. Reissun onnistumisen mittaan kokemuksissa, en matkamuistojen ja hankintojen määrässä. Minulla ei ole kiire perille, tien päällä olen onnellinen.

Lopuksi haluan todeta yhden asian: Minusta ei tule ikinä poliittisesti aktiivista, mutta minulla on silti mielipiteitä. En tiedä hankinko korkeakoulutusta ollenkaan, ja juristin tittelin tavoittelusta olen luopunut lopullisesti. Olen silti yhtä älykäs. Järkeni ääni ei tule koskaan huutamaan sydäntäni kovempaa, mutta olen silti kunnianhimoinen ja sanavalmis. Minun määritelmäni menestykselle on laajempi kuin maineen, kunnian, rahan ja kuuluisuuden muodostama. Teoriaani ei tarvitse yhtyä. Let’s agree to disagree.